Ainutkertaisuuden kokemus
syntyy kun huomaa
miten hauras elämä onkaan
miten arvaamaton
hullu
väärä
ja julma
ja tässä minä olen.
Elossa,
rakastan.
Niin mieletöntä,
minä elän. Vielä?
Hetken?
Kauneus on kaaoksessa.
Kuinka koskaan voisin
tuntea arkea
pitkästyä
olla turvassa?
En minä!
Kupla ei ympäröi minua
en tiedä missä minä alan
ja maailma loppuu.
Olen koko maailman armoilla
ja tunnen sen kaiken.
Tässä minä olen,
päästä varpaisiin,
numeroina ja soluina
mutta tuli minussa
palaa koko maailmassa.
Maailma palaa minussa.
Leijun
sormet mullassa
polvet ruvella
Ja pelkoni asuu
kuudennen kylkiluun korkeudella
(alhaalta lukien)
keskellä vatsaa.
Nimekseen se on ottanut
Vimma.
Tehtäväkseen
ajaa
minut ulos itsestäni elämään.
